Puutarhakoira Nekku kaikessa mukana

 7.3.2001-30.1.2017


                 Pellolla

Eilen oli kevätpäivän tasaus, joka viimeistään kiihdyttää viljelymieleni ja puutarhahulluuteni vallattomille kierroksille. Mieli on jo karkaillut mökille ja kasvatuspuuhiin, mutta into on ollut normaalia vaisumpaa. Iloinen seuralaiseni Nekku ei enää ole touhuissa mukana. Ennen kuin voin toden teolla siirtyä uuteen viljelykauteen on annettava muistoille aikaa.

Yhteinen viljelyharrastuksemme alkoi Artukaisten 4H-kerhon palstalla jo vuonna 2004, mutta nämä kuvat ovat vuodelta 2006. Nekku pysyi uskollisesti palstamme reunalla tarkkailuasemissa. Joskus se innostui tukikepeistä, jotka olisivat paremmin sopineet heitto- ja puruleluksi.

Harson suojassa on kirsikkatomaatti, josta sain ensimmäiset itsekasvatetut maistiaiset. Koeviljelyssä oli myös maissia, mutta siitä ei tullut montaakaan makupalaa.  Peruskasveina olivat salaatit, herneet, porkkanat ja sipulit, jotka onnistuivat poikkeuksetta. Loppukesän pravuuriksi kasvatin aina koko rivin gladioluksia.

Härkäpapujen siemenet sain persialaiselta palstanaapuriltani. Lajike teki tosi isoja palkoja ja keräsin siemenvarat talteen. Toissakesänä jätin harson laittamatta siemenvaon päälle ja kasvuun lähteneet idut olivat parissa päivässä kadonneet peltopäivystäjien parempiin nokkiin. Yritin viime kesänä löytää niille korvaavaa lajiketta, mutta samanveroisiin papuihin en ole törmännyt.

Peltolan kausi alkoi Heidin pellon pehtooreina kesinä 2007 ja 2008. Maa oli huonompaa kuin Artukaisissa, jonka multa oli vuosikausien Marlin marjamäskien muhevoittamaa. Siellä eri kulttuureista tulleet viljelijät vaalivat laajaa viljelylajistoa, yrttejä, lehtivihanneksia ja juureksia. Monilajisuus ehkäisee maan väsymistä. Peltolassa on viljelty aika yksipuolisesti perunaa, porkkanaa ja sipuleita, joten niiden tuholaiset päivystävät ympäristössä.

Maan parannuksesta ja vuoroviljelystä huolimatta en ole päässyt Artukaisten satotuloksiin. Viime kesänä sain lantun taimien mukana palstalleni möhöjuurtakin, mikä estää toistaiseksi muun muassa kaalien kasvatuksen. On siis siirryttävä ristikukkaisten kanssa pussi- ja lavatarhaan mökkipihalle.

Nekku ei juuri karkaillut palstalta, mutta ilmeestä saattoi joskus havaita pitkästymisen merkkejä.

Olemme Nekun kanssa satsanneet porkkanoiden sijaan myös kauneuteen. Ensi kesänä keskityn papujen ja sipulien ohessa pörriäisiä suosiviin kukkiin Nekun muistoksi.

 Omanlaista pihaa perustamassa 

Syskuussa 2008 hankittiin oma mökki ja samalla saatiin siirrettyä peltoplänttikin omiin nimiin.

 Ostin mökin satakaksivuotiaalta Katrilta, mikä selittää pihan kärsineen hieman hoidottomuudesta. Pihalla ei ollut yhtään hoidettua kukkakpenkkiä eikä edes pakollista vadelma-aitaa. 

 

Etupihaa kukitti vuohenkellojen ja -putkien mahtikasvustot. Villiviini peitti metalliromukasaa, jonka keskellä oli entiseksi lahonnut säleikkö. 

  Mitä me oikein puutarhaltamme haluaisimme, siinä meillä riitti meillä Nekun kanssa miettimistä.

Eikä tekeminenkää ihan heti loppunut. Kuorin nurmen kukkapenkkin alta ja halusin mullan talteen. Niinpä ryhdyimme Nekun kanssa yhteistuumin ruohotuppaiden "tumpsutteluun". Nekku katsoi ensin mallia ja aloitti sitten ravistella tohkeissaan omaa nurmentupaskasaansa eikä lopettanut ennen yhteistä taukoa. 

Molempien turkki taisi jäädä siinä hötäkässä hoitamatta.

  

Takapiha rehotti puolentoista metrisen juolavehnän peitossa, saavissa valmista silppua kompostoitavaksi. Silppuaminen ei ole koirien hommaa, joten Nekku on mennyt omiin nuuskutuspuuhiinsa.

Tupaantuliaiset

Ilo oli kuitenkin puolellamme ja järjestimme tupaantuliaiset. Kekkereissä on kutakuinkin aina samanlaiset tarjoilut: oman pihan omenista tehtyä kaurapaistosta ja peltoantimista kyhättyä salaattia sekä sosesoppaa.

 Salaattilautasten kera Lupiinitien naapurit Heidi ja Johanna, keskellä Elisa.

 Omenapaistosta maistelevat Kukka, Vesa ja Marjo.

Vatkaan varmaan kermavaahtoa omenapaistoksen höysteeksi Raakkelin taustalla. Anna oman Nekku-koiransa kanssa.

 

Siskoni Tiina ja Timo.

                                         Soppalautasia tyhjentämässä Arto, Anneli ja tomaattiviljelijä Tommi.

Jälkiruokaan siirtyneet etupihan naapurit Leena ja Reijo. Itse ihmettelen siemeniä.

Nekun onneksi oli myös lapsivieraita, jotka jaksoivat leikkiä koko kekkereiden ajan. Menossa mukana Vili ja Aaro.

 Arkeologisilla pihakaivauksilla

Piha ei ollut tosiaankaan hääppöisessä kunnossa syksyllä 2008. Leikatulla nurmella oli neljä karviaismarjapensasta, kaunis punakanelipuu, kaksi vaakatasoon pyrkivää omenapuuta ja puoliksi ruskettunut pylväskataja.

Kaikki ei kuitenkaan näkynyt päällepäin.  Pihan käytäviä peitti punertava kivituhkan sekainen hiekka.

Heti ensimmäistä kukkapenkkiä yhdessä Nekun kanssa kaivaessa törmäsimme valtaviin mustiin graniittilohkareisiin, mullin mallin maakerroksissa routineisiin pihakivetysten jäännöksiin. Innostuimme niistä molemmat. Kuratouhut eivät siis jääneet multatuppaiden tumpsutteluun.

Kaivamisesta tuli molempien mielipuuhaa. Joskus Nekku teki uusia löydöksiä ja haki minut katsomaan niitä.


Kivien kaivelua ja asennusta on sittemmin riittänyt vuosittain. Toki muitakin rakennustöitä mökillä löytyy joka kesäksi.

 

Tässä Nekku aprikoi kesällä 2015, miten työkalukaapin osat kannattaisi liittää toisiinsa.

Talvipuuhia
Vaikka kuinka nautimme vehreästä ja tuoksuja pursuavasta ajasta, niin talvi valkoisine huurteineen, pakkasineen ja pimeine kaamoksineen on tullut joka vuosi.

Nekulla on villakoirien tapaan yksikertainen turkki ja anturat saattoivat joskus kärsiä pakkaslumen jäätävistä palleroista. Tassuja nosto auttoi jonkin verran kylmää vastaan, joten sirosta kannattelusta tuli talven perusele paikalla istuessa. Taustalla huurteinen punaherukkapensas.

 

Samanlainen tassunnosto peltopalstan tarkastusretkellä.

 

 Nuuskuttelu on perusasia, jonka merkitystä ei sovi väheksyä talvellakaan.

Joskus lunta on niin paljon, ettei mitään tahdo löytyä uutterillakaan etsinnöillä.

 

Nekku ei luovuttanut helpolla. Ties mitä lumen alta voi löytyä.

Joskus karahkat ovat jäätyneet maahan kiinni

ja siinä saa tehdä aika lailla hommia saadakseen kunnon heittokepin yhteisiin rientoihin.

 

Nonnih, tässä se nyt on!

 

Joskus ylpeyden aiheeksi riitti pienempikin kepukka.

 Onneksi kevättalvella aurinko jo hieman lämmitti ja puksipuukin pärjäsi ulkopurkissa.

Ruokkimista

Lintujen syöttäminen on kiinnostavaa puuhaa. Mummu selitti siemen olevan lintujen herkkua ja että jyrsijöiden takia ne oli ripustettava ylös. Alla saavi alas ripiseviä siemeniä varten. Nekkukin tykkäisi hieman maistella siemenpalleroita, mutta mummu varasi kaikki linnuille.

No, osasi Nekkukin pihdata tasapuolisuuden nimissä omaa aarrettaan.












Pientä murinaa ...

Ensimmäisinä vuosina käytiin joulun aikaan mökillä glögiretkillä. Tässä ensimmäisenä talvena makeiden herkkujen äärellä.












Kesä ja tuoksut

Keskellä pihaa oli Nekun paras tarkkailupaikka.


Joskus tuuli toi innostavia tuoksuja. Naapurin grilli veti vastustamattomasti puoleensa ainakin kerran kesässä ja pojat saivat taluttaa kuokkavieraan takaisin omaan pihaan.


Toisinaan kannatti piipahtaa katsastamassa tilanne päikkäreiden välissäkin ...

 ehkä keinussa syötiin jäätelöä tai jotain.


 Kesällä syödään ulkona. Tiskin esipesu kuului Nekun tehtäviin,


vaikka käytössä olisi olleet paperilautaset.

Parhaat tai ainakin kiinnostavimmat hajut olivat kuitenkin reuna-alueilla.

Ne piti käydä läpi monta kertaa päivässä, ties mitkä kulkijat olivat jättäneet sinne merkkinsä.

Portin lähellä piti myös päivystää. Jos vaikka tuttuja olisi tulossa piipahtamaan tai jollekin hurtalle piti ilmoittaa, kenellä tässä mökissä on koiruuksien yksinoikeudet.

Aika olisi voinut käynyt pitkäksi ilman omaa keppiä, sellainen oli siksi aina lähettyvillä vaalittavana tai jyrsittävänä.

Nekku tarkkailuasemissa viimeisenä mökkikesänään 2016.



Jaksettiin me vielä viimeisenä kesänä puutarharetkeilläkin. Tässä Ossin kanssa ihmetellään Louhisaaren kasvatuslaatikoiden kukkien vimmattua kasvua.

Palloleikkejä ja kierimistä

Mökille tultua piti heti etsiä keltainen siilipallo. Vanhana herranakin rituaaleihin kuului lelun nouto ainakin parin heiton verran. Nuorempana Nekku olisi jatkanut pallon nappaamista ja etsimistä uupumukseen asti, jos olisi vain saanut heittäjän jaksamaan. Silloin oli tärkeää saada pallo kiinni jo ilmasta, mutta vanhemmiten riitti pallon rauhallinen palautus parin metrin päästä.

Kierintäsessio oli must mökille tullessa. Se vilvoitti oloa eikä mikään tainnut voittaa kostean nurmen tuoksua turkissa. Tässä rentoja kuvioita vuodelta 2013.

Suorituksen jälkeen saattoi jo keskittyä vaikka kahvikupin vartiointiin.

Kaikkien kaveri 

Nekku piti kaikista, siis lähes kaikista ihmisistä ja erittäin harvoista koirista.

Oman perheen jäsenet Nekku otti aina vastaan erityisellä lämmöllä. Tässä Heinin kanssa leikkisillä ja rapsuteltavana.

Torren seuramiehenä kesällä 2016.


Tässä mummun kanssa päiväkahvin odottelussa.


Joskus tuntui kuin Nekku olisi pitänyt rapsuteltavana oloa tärkeimpänä tehtävänään. Ainakin se tuntui tekevän kaikki hyvin tyytyväisiksi.


Toki ruokapöydän ääressä saattoi rapsutettavaksi tullessa juolahtaa mieleen taka-ajatuksiakin.

Nekku oli tietenkin aina kahviseurana ja kuunteli keskittyneesti keskustelua.

 Torkuilla säännöllisesti

Torkut jos toisetkin kuuluivat jokaiseen päivään.

Seurassa nokosetkin olivat kaksin verroin leppoisampia.

Ensimmäisenä kesänä 2009 Annan ja Torren kanssa tupluureilla.

Rakas puutarhakoiramme Nekku nukkui ikiuneen 30.1.2017 lähes 16 vuoden arvokkaassa iässä.

Tässä kuvassa on kuitenkin vielä kyse normaaleista päivänokosista kesällä 2014.

Kaipaan kaveriani niin ....!   

 Nekku oli ihanan seurallinen, pehmeä ja ehdottoman luotettava kaveri, joka oli innolla mukana ihan kaikessa.